Politiikka

Luottamustoimet Kaarinan kaupungissa

  • Kaarinan kaupunginvaltuuston jäsen
  • Kaarinan kaupunginhallituksen jäsen
  • Hallituksen edustaja Kaarinan ympäristölautakunnassa

Luottamustoimet maakunnassa

Vihreät luottamustoimet

Aiemmin olen toiminut mm. terveyskeskuksen ja ammattiopiston tarkastuslautakunnissa sekä vihreän puolueen luottamustehtävissä. Olen perustanut Viitteen, joka tieteen ja teknologian vihreiden yhdistyksenä on yksi koko puolueen suurimmista järjestöistä ja saanut viime vuosina aikaan monenlaisia muutoksia puolueen linjauksiin.

 

Kun aikoinaan lähdin politiikkaan mukaan vuonna 2004, kiteytin syyni tällä tavalla:

  • LAPSET. Sinun, minun, meidän, heidän ja niiden lapset, aikuisten erityistä suojelua kaipaavia kaikki. Elintasoamme ei saa tuottaa lapsityövoimalla eikä hyvinvointiamme omien lastemme pahoinvoinnilla.
  • INHIMILLISYYS. Suurimmat rikokset tehdään silloin, kun toisesta ihmisestä tulee esine. Oli kyseessä sitten vanhustenhuolto, seksinostokeskustelu, hedelmöityshoitojen salliminen tai perusturva, kultainen sääntö ei ole hullumpi.
  • KOULUTUS. Varhaiskasvatus, peruskoulu, ammatillinen opiskelu, yliopisto, työssä kehittyminen, elinikäinen opiskelu ja sivistyminen. Opiskelemalla me suomalaiset teimme kolmen sukupolven aikana ihmeen. Nykyresursseilla eivät uudet ihmeet välttämättä onnistu.
  • TIEDE. Vihreät ja tiedemaailma ovat liian usein vastakkain, vaikka kummastakin löytyvät suurimmat visionäärit. Ympäristöongelmien ratkaisemiseen tarvitaan molempia. On keskustelun aika.
  • YHDYSKUNTASUUNNITTELU. Kodit siellä, kaupat tuolla ja palvelut siellä sun täällä, kaksi autoa joka perheessä ja kyydissä lihavuudestaan kärsivät ihmiset. Ehkä voisi olla toisinkin? Muu Eurooppa kulkee raiteilla, meillä niitä puretaan.
  • MAASEUTU. Museo, matkailukohde vai lähiruokaa ja terveyttä tuottava, aktiivisesti luontoa suojeleva ja omaa kohtaloaan hallitseva maaseutu? Maatilan tyttärenä kauhistuttaisi ajatus viljelijättömästä Suomesta, mutta yhteistyökykyä pitää löytyä aidan molemmilta puolin.

Nyt olen edelleen samaa mieltä.