Pieni elämäntarina

Lienee yleisesti tiedossa, että synnyin hyvin varhaisessa iässä

Olen syntynyt vuonna 1975 Ikaalisissa, jossa sain viettää aidon maalaislapsuuden kolmen sukupolven taloudessa vanhalla sukutilalla. Metsät, pellot ja ensin lihakarja ja myöhemmin suomenlampaat kasvattivat pikkulikalle välittömän ja realistiseen luontosuhteen. Lapsena isoäitini hoiti minut ja pikkusiskot isän ollessa ulkotöissä ja äidin vetämässä kansalaisopiston käsityöpiirejä. Myöhemmin huoltosuhde kääntyi luontevasti toisinpäin. Ennen kuin omaishoitajista oli kuultukaan, asui mummu kotona 94-vuotiaaksi ja hänen vanhapoikaveljensä peräti 101 vuoden ikään. Sukutarinoiden ja rakkaiden vanhusten jakaman elämänkokemuksen arvon olen tajunnut täydesti vasta aikuisena.

Onni on omistaa lukemattomia kirjoja

Kulttuuri, kieli ja sivistys on ollut suvulleni aina sydämen asia, mummun siskoista kaikki olivat äidinkielenopettajia. Siitä kai lienee perua suunnaton rakkaus suomen kieleen, patologinen lukutoukan luonne ja runonlausujan taidot. Harrastus ei ole jäänyt myöhemminkään, pieniä esiintymisiä on silloin tällöin ja kirjoittamiani novelleja on eksynyt myös pöytälaatikon ulkopuolelle, julkaistuiksi ja eri kisoissa palkituiksi asti. Muita harrastuksia löytyy uusia vähän väliä ja joskus jopa luovun joistain vanhoista.

Tällä hetkellä pinnalla ovat omakotitalon omistamisen ja politiikan lisäksi, näytteleminen Turun keskiaikamarkkinoilla, lukeminen, kirjoittaminen, luolabongaus ja mökkielämä sekä muu luonnossa liikkuminen. Tällä hetkellä tärkeää on, että harrastuksissa voi olla yhdessä lasten kanssa.

Urasuunnittelua, urautumista ja uravaihdoksia

Kun parinkymmenen oppilaan kyläkoulu, yläaste ja lukio olivat käytynä, suuntautuivat lukuhaluni kirjallisuuden sijasta luonnontieteisiin. Korkeakoulutuspakettiini kuuluvat biokemia, kemia, fysiikka, biologia ja viestintä. 23-vuotiaana iskivät parin kuukauden sisällä valmistuminen, naimisiinmeno ja oikeiden palkkatöiden alku ympäristöasiantuntijana Leiraksen lääketehtaalla.  Työn myötä oli mahdollisuus mun muassa viettää Berliinissä alkuvuosi 2004 kansainvälisissä tehtävissä.

Vuonna 2006 vaihdoin ultrapuhtaasta lääketeollisuudesta pikkuiseen ympäristöteknologiayritykseen, joka koetti poistaa viemäreiden hajuongelmat. Tämä oli johdonmukainen jatko lähteä katsomaan ruohonjuuritasolta arkipäivän liiketoimintaa.

Työsuhteen päätyttyä tuotannollisista ja taloudellisista syist jouduin vuonna 2008 tutustumaan ikätovereilleni tyypilliseen pätkäelämään. Ensimmäinen pätkä oli osa-aikaisena etätyöläisenä helsinkiläisessä ympäristökonsulttitoimistossa, jonka jälkeen päädyin uusikaupunkilaisen ammattiopiston hankepäälliköksi. Työn kiinnostavuus kasvoi, kun Uusikaupunki lähti luomaan uutta elinkeinotoimintaa hiilineutraali kunta -hankkeesta. Sain tutustua pk-yrityksiin, yrityskehitykseen, hankemaailmaan ja ilmastotalouden ja innovaatioiden terävimpään kärkeen. Ainutlaatuisen vuoteni jälkeen tulen ajattelemaan tuota pientä ja rohkeaa kaupunkia ja sen ihmisiä ja yrityksiä aina erityisellä lämmöllä.

Kesällä 2010 luovuin kuitenkin pitkästä autoilutyömatkasta Piikkiö-Uusikaupunki -välillä päästyäni unelmien työpaikkaan kestävän kehityksen konsuttiyhtiö Gaiaan. Ympäristönsuojelun johtavana asiantuntijana asiakkaitani ovat erityisesti suomalaiset kierrätys- ja energia-alan yritykset, mutta olen tehnyt töitä myös ministeriöille ja kunnille. Tulevat työvuoteni aion viettää joko Gaiassa tai eduskunnassa.

Jos ryhtyy hoitamaan yhteisiä asioita, löytää itsensä politiikasta

Piikkiön kunnanvaltuustoon päädyin yllätyksekseni vaaleissa 2004, oltuani kuntalainen alle kolme vuotta. Vihreisiin olin tutustunut perhetuttu Ville Niinistön ensimmäisen eduskuntavaalikampanjatyön myötä 2003 ja vihreät on minulle ollut aina ainoa realistinen vaihtoehto. Sitä seuranneissa eduskuntavaaleissa 2007 Ville pääsikin läpi ja olin myös itse ehdokkaana. Ääniä sain pikkuruiseen budjettiin nähden hyvin ja ilahduttavasti ympäri maakuntaa. Yleisten vihreiden teemojen lisäksi pidin erityisesti esillä vapaaseen tietoyhteiskuntaan ja seksuaaliseen tasa-arvoon liittyviä teemoja. Vuoden 2007 lopulla minut valittiin vihreiden Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi.

Kuntaliitos muutti kuvioita ja kunnallisvaaleissa 2008 etsin luottamusta kahden kunnan alueelta. Lopputulos ylätti positiivisesti ja olen aivan innoissani voidessani vaikuttaa nyt myös kaupunginhallituksessa sekä Varsinais-Suomen maakuntaliiton hallituksessa. Perustin Tieteen ja teknologian vihreiden toimijoiden Viitteen, joka nykyisin on yksi puolueen suurimmista yhdistyksistä. Yhden kauden olin myös vihreiden piirin puheenjohtajana, mutta luovuin siitä eduskuntavaaliehdokkuuden vuoksi. Ehdokkaana olen ollut kahdesti, vuonna 2011 olin vihreistä sijalla 5. Se ei vielä riitä, kun saimme paikkoja vain yhden. Nyt 2014 yritän kolmannen ja viimeisen kerran, periaatteella nyt tai ei koskaan.

Äiti, jos sä olet äitikrokotiili ja mä olen sun pikkuinen kultabätmänkrokotiili

Vuoden 2001 alussa syntyi perheeseemme Aleksi aurinkolapsi, joka kasvattaa vanhempiaan joka päivä. Marraskuussa 2004 ilmaantui puolestaan lujatahtoinen ja äitiään fiksumpi tyttömme Ronja ja Saario-tosi-TV:n toinen kausi alkoi.  Kolmas ja näillä ajatuksilla viimeinen pikkubarbaari liittyi kotonamme melskaavaan laumaan marraskuussa 2007 sopivasti yhdeksän kuukautta viime eduskuntavaalin jälkeen. Tekijämies ja sanaseppo sai nimekseen Ilmari. Nyt viimeinekin ”vauva” on koululainen eikä kolmen lapsen perheessä koskaan ole minkäänlaisia vapaa-ajan ongelmia.

Kasvatusperiaattemme ovat yksinkertaiset: mahdollisimman paljon sylissä, mahdollisimman paljon mukana ja mahdollisimman paljon kirjoja. Rakkaat ihmiset pitävät turvaverkkoa sopivan kireällä ja tukevat omaa jaksamista. Mieheni on tasaveroinen kumppani tässäkin, hän on viettänyt jokaisen lapsen kanssa kotona puoli vuotta hoitovapaalla.

Shetlanninlammaskoira Netta, ensimmäinen yhteinen huollettavamme, siirtyi sateenkaarisillan tuolle puolen keväällä 2010. Islanninlammaskoira Iitu liittyi pesueeseen vuonna 2011 ja pitää huolta keittiön lattian siisteydestä, emännän lenkittämisestä, uunin vahtimisesta, oravien haukkumisesta ja lasten huvittamisesta.

Filatelisti keräilee postimerkkejä ja filantrooppi ihmisiä

Mitä ne puhuvat kyläilykulttuurin kuolemisesta? Insinöörimieheni uhkaa asentaa taloomme pyöröoven, niin suuri määrä ihmisiä ravaa siitä jatkuvasti. Kivoja ja mielenkiintoisia ihmisiä tuppaa kertymään elämään. Vanhat opiskelukaverit perheineen, sukulaiset, harrastusten kautta tai muuten mitä omituisimmilla tavoilla löytyneet uudet ystävät pitävät sydämemme ja kalenterimme täynnä. Eräs syy vihreään poliittisuuteeni kumpuaakin tästä ystäväporukastamme, siinä ovat edustettuina kaikki iät, elämäntyylit marginaaleista perinteisiin, sinkut ja lapselliset, eri kansallisuudet, eri sukupuolet, erilaisissa parisuhteissa elävät, uskovat, ateistit ja agnostikot. Mahdotonta olisi siis hyväksyä muuta yhteiskuntamallia kuin moniarvoisen ja suvaitsevaisen, niin moneksi meitä on.